Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

26. toukokuuta 2016

Pönötyskuva


GIC Blackcurrant Sophia Loren "Sura"
d.o.b. 20.9.2014

Suomen Maine Coon Yhdistyksen 
1. PARAS NAARASPENTU & 
3. PARAS NAARASNUORI
ooo

EX 1 CACS 
EX 1 CACS NOM
ooo
Äiti ja Isi onnittelee!

24. toukokuuta 2016

Tampereen turinoita

Tere tere!

Nyt ei oltukaan Tallinnassa vaan Tampereella, joten tuohon alkuun sopisikin paremmin Moro moro, mutta antaa nyt olla vaan. Joo, siis meidän neiti kävi Mansessa tosa viime viikonloppuna. Taas pukkas kissanäyttelyä päälle ja sinnehän sitä sitten piti mennä.

Tampereen tunnelmia.
21.5.2016 Lauantai

Jälleen kerran kiitäminen Pirokin toimivien järjestelyjen. Ei tarvinnut jonottaa oikeastaa minnekään. Nopeasti oltiin maine coonien häkkipaikoilla luettelot kädessä ja Sura menikin viikonlopuksi nevojen naapuriin. Vaihtelu virkistää!

Suralla oli tuomarina lauantaina Annika Billing. Arvosteluksi tuli EX 1 CACS. Voi miten hienoa saada serti luokassa kolme. Tämä oli Suran ensimmäinen tässä luokassa. Neiti oli muutenkin "kyllä kehällä" joten Turun tauti jäi Turkuun.

Väriryhmässä oli todella kauniita ja lupaavia nuoria ja pentuja, joten värin parhaat menivät nuorille lupauksille! Onnea heille! Sura ei myöskään päässyt tällä kertaa jatkoon, joten kisamme olivat tältä erää ohi. Paneeliin porskutti muuan kaunis norjalainen.


Miu, mau mou! EX 1 CACS ruusukkeen kanssa on helppo hymyillä.  






 
 Suomen Maine coon- yhdistys palkitsi lauantaina vuoden 2015 parhaimmat kissat. Tässä kuvassa on osa voittajista ja kasvattajista. On sinne onneksi pari kissaakin kuvaan päässyt. Sura palkittiin komealla pystillä, koska hän oli Vuoden 2015 paras naaraspentu ja lisäksi hän sai kunniakirjan, koska oli Vuoden 2015 3. paras naaras nuori.


 Hotellihuoneen ikkunasta oli avarat näkymät pitkälle kaupungin ylle! Tässä Sura katselee maisemia ja kerää voimia huomiseen samaan aikaan kun palvelijat katselivat MM- jääkiekkoa. 

22.5.2016 SUNNUNTAI

Sunnuntaiaamuna mustaamakkaraa mahat täynnä kiiruhdimme messariin vastaan pientä Samppaa, joka osallistui ensimmäistä kertaa näyttelyyn. Sampasta on tehty oma postaus, jottei tästä turinoinnista tule puuduttavan pitkä. Vaikka taitaa se olla sitä nyt jo! Mutta mutta...

Tuomarina Suralla oli tänään Marjatta Koskenkangas. Hän on tainnut arvostella loppujen lopuksi kaikki meidän perheestä vauvasta vaariin. Suraa taas kovin leikitytti ja hän esiintyi tällä kertaa pomputellen Marjatan pallolelukeppiä. Voi että mikä ihana kapistus, meillekin tuollainen!

Tässä arvioidaan päätä ja leukaa. Onneksi ne olivat paikallaan.

Ufffhh! Mikä täällä oikein haisee? Nyt tuli hyvä aromit nenään.

Oh hoh, mikä raskastekoinen neiti. Vähän paksu. Kröhöm....

Oih, taas höyhenlelu!
Arvosteluksi tuli EX 1 CACS. Värin parhaat menivät niin ikään lupaaville upeille nuorille ja pennuille. Mutta iltapäivä oli yllätyksiä täynnä! Tällä kertaa Sura koki onnenkantamoisen ja hänet nomimoitiin paneeliin! Voi vitsit! Eli lopullinen tulos oli EX 1 CACS NOM. Hienoa Sura!

Paneelissa Sura ei saanut yhtäkään ääntä, mutta mitäs siitä?! Voittaja keräsi yhtä ääntä lukuunottamatta kaikkien tuomareiden äänet. Hän oli siis Super!

Ja katsokaa kenet me bongasimme paneelista myös sunnuntaina? Suran puoliveljen eli minun rakkaan poikani Nestorin! Hän oli saanut arvostelussa EX CAP BIV NOM ja täällä hän on paneelissa kuin mikäkin maailman matkaaja! Hienoa Nestori! Sinusta on kasvanut komea mies. Olet vähän kuin minä, mutta niin sininen, niin sininen. Taidat olla yhtä siniverinen kuin minä :-)

Tämmöisiä tällä kertaa turinoi Leo. Ylpeä Isä.

Kyl mun tarttee oikein peiliin katsoa, miten hienoja lapsia olen saattanut maailmaan. Siis minä! Minä olen Isä! M-I-N-Ä.....






Sam Bass areenalla

Tapahtuipa niin iloisesti, että Sam Bass lähti juuri puoli vuotta täytettyään elämänsä ensimmäiseen näyttelyyn. Näyttely oli järjestetty hänen kotikaupungissaan Tampereella ja vieläpä melkein hänen "kotikylässään" joten matka ei ollut todellakaan pitkä.

Tampere 22.5.2016

Eläinlääkärin tarkastus oli nopeasti ohi - kiitos todella toimivien järjestelyjen - ja Samin häkkikin oli laitettu valmiiksi edellisenä iltapäivällä, joten ei muuta kuin sinne vaan chillailemaan. Samilla oli mukana myös oma pesä, joka toi turvaa tiukan paikan tullen.

Tuomarina Samilla oli tänään Jedrzejowski Mateus, joka olikin meille kaikille uusi tuttavuus.

Hello, chy boy! Samia vähän jännitti olla tuomarin pöydällä ekaa kertaa.
Samia vähän jännitti, mutta käyttäyi oikein kivasti. Myös tuomari arvosti Samin kauneutta.

Sitten odotellaan että saadaan arvosteluseteli valmiiksi...
 Samassa väriryhmässä oli myös toinen urospentu. Hän olikin oikea kaunokainen, joten Sami joutui heti näyttelyareenalla heti tiukkaan paikkaan. Tulokseksi tuli EX 2. Laatuarvostelu oli mainio.
Tässä tuomari vielä pohtii, ken on heistä kaikkein kaunein..... Ja katsokaa tuota pojan kaunista kuviota...
Hupsista, Samille sattui ns. "jäätävä vastus" joten arvosteluksi tuli EX 2.
Huoh, nyt on suurin urakka tehtynä, ja voi keskittyä köllimiseen omassa häkissä. Tässä Samin profiilikuva.

Niin just, ei täällä ole oikeastaan ollenkaan hassumpaa!

No niin ja kotiinviemisiäkin saatiin mukaan.
 Samin näyttelypäivä sujui mukavasti ja kokemusta tuli roppakaupalla lisää. Kaunis poika hänestä kasvaa ja kehittyy päivä päivältä.

21. toukokuuta 2016

Onnea onnea onnea vaan!

Ta daa! 

Old West- pentueen pojat d.o.b 21.11.2015


Bill Winter aka Kasperi


Johnny Mack Brown aka Räikköne

Sam Bass aka Sami Basso

täyttävät tänään puoli vuotta!


Paljon onnea Rakkaille Mussukoille!!!

Toivottaa Äiti
 

15. toukokuuta 2016

Hurlumhei se on Helluntai

Kuvassa Sura. Hänellä on jo helluntaiheila.

”Heilani on kuin helluntai"

 "Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä"

”Helluntaina, lauantaina, uusi vihta vihdotaan”

”Nouse lempi liehumahan, kunnia kapuamahan” 

”En joutunut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä hellun helluntaille”

Oikein Ihanaa Helluntaita juuri Sinulle!!!

Toivoo Leo perheineen 
 

14. toukokuuta 2016

Viikon päästä Tampereelle!

Nenässäin tunnen mä jo mustamakkaran tuoksun....Olemme menossa nimittäin ensi viikonloppuna Tampereelle! Täytyypä kaivaa vanhat bootsit esiin ja kuunnella pari kipaletta Popedaa, niin pääsen oikeaan tunnelmaan.

Se on moro!



Toivoo Leo:

11. toukokuuta 2016

Kesä on alkanut!

Nyt se kesä on sitten alkanut...Olemme nimittäin viime viikolla yöpyneet ensimmäistä kertaa mökillä. Sen ansiosta tässäkin blogissa alkaa pakinat tunnuksella "Kesällä kerran."

Tähän alkuun on myös hyvä linkittää Suomen Kissaliiton kannanotto kissan ulkoiluun vapaana. Sen voi lukea tästä: Kannanotto kissan ulkoilusta. Tässä on kyllä asiaa. Ja olen Kissaliiton kanssa samaa mieltä. Me emme kuulu luontoon to- del- la- kaan, sillä Suomen luonto on vaaroja täynnä. Kaikkein vaarallisin on ihminen, joka on maailman julmin eläin!!!

Näin ollen kerron avoimesti, että edes minä en ulkoile vapaasti, vaan aina jokin pirun valvova silmä on jossakin minua katsomassa. Lähde siinä sitten seikkailemaan?! Mahdotonta!  Eli meidän perhe ulkoilee valvotusti ja luontokuvia on aina ollut blogissani ja tulee vast edes olemaankin. Minä nimittäin näytän hyvältä luonnon helmassa saatikka aina jossain samalla kälyisellä sohvalla.  Ja ne kuvat ottaa aina palvelusväkeemme kuuluva ihminen, eikä mikään piilotettu riistakamera. Nih!

Mutta mennäänpä nyt kesän merkkeihin. Ensimmäinen kesän merkki lienee, että meidän Dio ui. Tai ei se oikeastaan mitään ui, kunhan lotraa vedessä. Tämä on nyt sitten ensimmäinen valokuva meidän tänä vuonna lotraavasta merimursusta.


Ja katsokaas mikä ihme tyyppi meidän lähellä tepasteli? Se on kurki. On nimittäin sitten todella iso lintu näin meikäläisen silmin. Noista kannattaa pysyä kaukana. Palvelijamme kun rakastaa myös lintujen kuvaamista, hänen piti oikein pysähtyä autosta moista ukkohanhea kuvaamaan. Minä olisin halunnut jo jatkettavan matkaa...


Nämä pienet vekkulit muurahaiset olivat heränneet pesästään. Kuhina oli aikamoinen, mutta en minä noista enää oikein jaksa innostua, paitsi jos joku yksilö eksyy tupaan. Sitten sitä voi vaikka seurata ja vahingossa astua tassulla päälle.


Kovin tuo palvelijamme on nyt maanrajassa tai vesirajassa valokuvia ottanut. Tämä valokuva on nimittäin sammakon kudusta, ja nythän mä hokasin. Tämän kutulammikon lähettyvillä oli viime vuonnakin aikamoinen lauma näitä vitsikkäitä kurnuttajia. Yrittävät ihan selvästi matkia minua, mutta ehei, eivät osaa vaikka kuinka haluaisivat!


Mökkikesämme alkaa tsiigauksella, että kaikki on kunnossa. Järvelle on aika mukavat maisemat, ja vielä mukavammat on, kun vielä ei ole lehtiä puissa. Näkee tämmöinen pienempikin kissa kauemmas ulapalle.


Oikein mukavaa kesän alkua Sinulle, rakas lukijani!!!

Toivottelee:  LEO

8. toukokuuta 2016

Äitienpäivä!!!

Paljon Onnea EläinÄideille!!!

Meidän perheen todellinen äiti on Luna, joka on saattanut maailmaan jo neljä ihanaa pienokaista!

 IC PT*Artsycats Lucy in the Sky aka Luna.
***

Paljon Onnea EläinIsoäideille!!!

Lunan äiti on  saksalainen, mutta Portugalissa asuva Sissi. 

DE*Sisika Canary Hunter
Sissi on myös Suran, Kasperin, Sampan ja Räikkösen Isoäiti <3
***

Minun äitini on taas puolalainen, mutta Padasjoella asuva Nala.

PL*Long Island Arkiza (kuva:M.Vilkman)
Katsokaa, miten hehkuvan punainen hän on! Ihan kuin minä!!! Voi Mami! Olet ihana!

Nala on sitten...ööö...Minun kauttani Hipun, Neean, Suran, Vääpelin, Bellan, Cecilian, Nebelin, Nestorin, Jackin, Pikku Myyn, Carloksen sekä Lilyn, Lolan, Tiffanyn, Diorin, Smokien ja Kodan Isoäiti <3

***
Joten oikein aurinkoista Äitienpäivää kaikille!

Toivottelee Leo